Pohdintaa, pihlajia ja Pöhkö Pentukoira.

Tänään oli herätessä samanlainen olo kuin lapsena jouluna. Semmoinen, että jotain odottaa, jotain tapahtuu. Varmaan siitä mitä nukkumaanmennessä mietin ja bloggasin. Nyt sille ei vain ole mitään esteitä, ei tarvitsisi sitäkään innostusta enää piilottaa. Mutta vaikeaa on näyttää tunteita, edes itelleen, kun ei koskaan oo siihen oppinut. Eihän sitä uskaltanut, kun kaikki tunneilmaisu lapsuudenkodissa katkaistiin kuin veitsellä, mitään ei olisi saanut olla. Itkeminen oli rasittavaa ja siksi kielletty, iloitseminen ja mekastus, leikki oli jotenkin lapsellista ja häiritsevää. Sellaista ihme kontrollia.  Ja siellä koulussakin, eihän siellä mitään uskaltanut tehdä eikä sanoa, kun heti oli jonkun hampaissa. Hyvä jos uskalsi olla. Sitä kai vieläkin pelkää ja uskoo alitajuisesti, että pilkataan tai suututaan. Oon jokseenkin näkymätön ja varsinkin kuulumaton, ajattelee ettei kukaan oikeasti halua muakuulla kumminkaan. Joskus voisi olla kiva sellainen ihminen, jolle uskaltaisi näyttää kaiken ja jonka kanssa voisi seistä täydessä mitassaan. Joka ei pelkää tunteita eikä mene kokonaan epäkuntoon niistä. Usein on tuntunut, että pitää olla vähän kumarassa ja jotenkin piilossa....lieneekö aivan utopistinen haave taas.

 Ei kyllä tapahtunut mitään erikoista ainakaan tänään. No sen verran, että tuossa tien toisella puolella kun asuu yhdet veljekset, joista toisella on se Pöhkö Pentukoira. Se toinen veljes, se tuntemattomampi, oli koiran kanssa lenkillä ja moikkasi. Ei sinänsä mitään erikoista siinä, mutta rupesin ajattelemaan, että ehkä sekään ei näe mua semmoisena mitä ajattelen, tämmöisenä sekopäisenä ja epävakaana, omituisena. Ehkä kukaan ei näe? Psykiatrin kanssa tästä puhuttiin joskus, ja sen mielestä musta ei huomaa yhtään mitään erikoista päällepäin. En täysin uskonut, koska ajattelin että sen kuuluukin sanoa niin. Ehkä sitä vaan häpeää omaa taustaansa ja sairastamistaan eikä haluaisi muiden tietävän. Hyväksynnän tarvetta taitaa olla. Lapsenahan siellä koulun pihalla sen itsekritiikin aika hyvin oppi, kun jatkuvasti viestittiin jotain negatiivissävyistä ja itsekseen sitten mietti omia vikojaan ja etsi syitä muiden käytökselle itsestään.

 Keli on ollut melkoisen tympeä, tuommoista räntälunta viskoi aamupäivän ja loppupäivän tihkutti vettä. Sen verran oli kuivempaa iltapäivällä, että kerkisi käydä vähän kävelemässä. Nyt kuulostaa satavan vähän isommastikin.

 

Pihjalan huntu

 

 

 Pitää  vielä kertoa tähän koirajuttu tuosta Pöhköstä Pentukoirasta. Kesällä se näki mut tuossa ulkona ja karkasi omasta pihasta tänne. No minä lähin sen kanssa omalle pihalleen ja se tuli kiltisti mukana, luuli vissiin, että alan pelata sen kanssa jotain. Sille oltiin tietty vähän vihaisia ja toruttiin. Lähdin siitä sitten pois ja koira katsoi melko pitkään,  aivan kuin olis tuumannu, että HÖH, HUIJASIT, etkö tuukaan leikkimään. :D Mahtoikohan vähän nolottaakin, kun karkasi. Ei sillä kyllä yleensä oo tapana juoksennella ympäriinsä, kovassa komennossa se kuulostaakin olevan. Tämä ei nyt kyllä varmaan kiinnosta yhtään ketään vaan kerroinpa silti, koska huvittavaa.

Tulipas sekalaista jorinaa.