Liian terve.

Nyt on sillä hoitsulla käyty ja meni päivä pilalle, tekisi mieli itkeä ja käydä vaikka lyömässä jotakin. Sanoi, ettei ole syytä alkaa tiiviiseen hoitosuhteeseen, että käyn vain seurantakäynneillä ja että hänen työsopimuksensa jatkuu vain ensi kesään, niin ei ole hyvä sitten taas jättää kesken. Ettei siinä ajassa ehdi antaa sitä mitä pitäisi. WTF. Se toinen hoitaja kun otti ja lähti enkä sen kanssa olisi kyennytkään yhteistyöhön, niin nyt pitää odottaa, että sen paikka täytetään ehkä joskus loka-marraskuulla niin sen kanssa voisi sitten suunnitella pidempää yhteistyötä. Siis jos siihen joku löytyy... Hylkäämiskokemus ja tuntemukset tuli taas pintaan. Ärsyynnyin kyllä vähän jo siellä, varmaan noista tuntemuksista johtuen. Otin uuden ajan kuitenkin kolmen viikon päähän, koska olen nyhvö. Ei tässä ole taas mitään järkeä.

Sanoin siitä, miten on joskus tuntunut, että pidetään väkisellä kiinni noissa mt-kuvioissa. Hän ei sitten ymmärtänyt, kun kuulosti että haluan hoitokontaktia mutta en kuitenkaan halua. No niin, enhän minä tuota haluakaan vaan joku mullakin on kai oltava, koska kuntoutustuki. Haluan sen vain olevan sellaisen, mikä tehdään minun takiani eikä väen vängällä sidota johonkin joka ei toimi, kuten päivätoimintaan. Sanoi vitsillä, että ei häntä ainakaan voi syyttää, kun hän oli viimeksi "heittämässä mua ulos". Tarkoitti sitä, että ei ala tiiviiseen, viikottaiseen hoitosuhteeseen, mutta minusta se kuulosti kamalalle, sille hylkäämiselle. Kuulemma siitäkin voisi keskustella, miten sen päivätoiminnan saisi palvelemaan minun tarpeitani enemmän. Voihan sitä keskustella, mutta kun ei ole resursseja eikä mulla oikeastaan edes haluja. Eihän se ole millään mahdollista, minä en halua laahustaa laumassa ja kaikki asiat valmiiksi suunniteltuna, valmiiksi aikataulutettuna ja puolesta ajateltuna.

Kyllä on omaa terapeuttia ikävä. Sille voisi sanoa, miten pettynyt oon asioihin, miten en pääse irti. Sanoa etten halua olla tuolla vastaanotolla, että pelkään tämän menevän ihan pieleen, etten saa sitä apua mitä vielä tarvitsen. Ettei kukaan välitä eikä osaa eikä missään ole tilaa mun tunteilleni. Tuokin nykyinen hoitaja tahtoo musta eroon, kaikkien on vain pakko sietää mua kun eivät voi poiskaan ajaa. Oikeasti en sovi minnekään.

Onhan se tuntunut, ettei tuo terapeutti ehkä ole sellainen hyvä jonka kanssa homma hyvin toimisi, että siinä mielessä ei harmita. Mutta voiko tämä silti ihan näinkään mennä. Mulla oli polilta lähtiessä olettamus että se jatkuu automaattisesti, että se tarve on jo siellä kartoitettu. Ei pitäisi olla näin tyhmä ja sinisilmäinen. Tekisi mieli käydä sanomassa koko tk:lle, että haistakaa nyt vittu. Koko ajan joku tulee sotkemaan elämääni, antaisivat mun edes elää jos eivät voi missään auttaa. Mun pitäisi jatkaa tätä työskentelyäni itseni kanssa, mutta onnistuuko se, jos itsekseen vain miettii ja miten se työkykykin sitten selvitetään ja saavutetaan jos ei ketään ole? Eräs diabeteshoitaja vinkui, kun syön joskus kermajäätelön enkä kasvirasvajäätelöä, kun ei muuta nillitettävää löytänyt. Käskee syödä niin rasvattomasti, että nahka kuivuu ja huulet tippuu kuivuuttaan.