sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Nytpä se on tämäkin esitelty..kastemekko siis.

Muistin tänään lenkillä, että tämmönen virkattu kastemekkohan mulla on tuolla varastossa ollut, enkä ole sitä missään näyttänyt. Tein tämän silloin nuorena, optimistisena ja toiveikkaana, joskus vuosituhannen vaihteessa.


 Malli on ME-lehdestä v. 1999, suunnittelijana Hannele Hirsijärvi. Lankaa en muista enää, enkä laittanut sitä minnekään ylös. Ohutta merseroitua puuvillaa kuitenkin. Vuori on puuvillasatiinia. Niskassa on kolme nappia, alhaalta mekko on avoin.




On se kaunis. :)

torstai 18. lokakuuta 2012

Niin paljon kysymyksiä

Olen huomannut viime päivinä tulleeni melko katkeraksi ja vihaiseksi. Elämälle, ihmisille, koska kaikki on tuntunut ja tuntuu menevän väärin ja pieleen. Elän täällä kuplassani, vihani sisällä. Katson pihalle, enkä näe siellä mitään, olen sokea. Vihasta? Pelkään että en pääse pois tästä. Itken joka päivä, koska olen ihan helvetin yksin enkä osaa tehdä asialle mitään. Ja kenen syy sekin on? Äidin, joka ei antanut mun mennä kavereiden luokse, joita se ei ollut hyväksynyt. Äidin joka ei puuttunut vaikka mua kiusattiin koulussa. Joka ei opettanut mulle, kuinka ihmisten kanssa ollaan. Joka antoi sen kaiken tapahtua, mikä tapahtui.

Tahtoisin ihmisen, jolle voisin puhua asioistani. Tuo V on saanut mun pääni ja elämäni aivan sekaisin, en tiedä miten suhtautuisin häneen, eikä kukaan kerro. Haluaisin olla merkityksellinen, tärkeä jollekin. Minä en ole hänelle kai yhtään mitään. Pelkään että en pääse ketään miestä edes näin lähelle milloinkaan. Oikeastaan uskon niin, en löydä ketään toista eikä se toinen löydä minua. Sitä on hyvä puhua kauniita sanoja, kuinka jokaiselle on joku jossakin. Tämä koko episodi sai mut tuntemaan itseni niin rumaksi ja en kelpaa. Tiedän että tämä on lapsellista ja tyhmää, siksi en tästä ihmisille puhukaan, en edes terapiassa. Ei kukaan ymmärrä ja minä en pääse tästä yli, päässä on vaan kysymys: miksi en kelpaa? Minä en voi olla hyvä ja kelvollinen ihminen, jos en kelpaa toisille. Miespuolisille en ole ollut kaveri edes milloinkaan, en ymmärrä mikä vika mussa oli jo silloin. Ei kukaan kerro sitäkään.

Psykoterapia tod.näköisesti loppuu keväällä/kesällä 2014. Olen koko ajan ajatellut, että tuosta on hyötyä. Nyt huomaan että aika loppuu, enkä minä oo edennyt mihinkään. Ei musta ole tullut ehjää eikä tervettä. Ne jättää mut yksin. Miten selviän loppuelämästä yksin. En erostakaan ole päässyt yli, asiat kummittelee. Syyllisyys, häpeä, viha, ikävä omaa kotia. Kissaa. Näin ei ihmiselle saa, ei voi tehdä. Missä minä näistä puhun, kuka ymmärtäisi. Kaikki toisten kommentit satuttaa. "Älä ajattele sitä, pitää vaan mennä eteenpäin, ero on ohi kun sä vaan päätät niin". Kun ei se mene noin. Minä sen suhteen pilasin, minä eikä kukaan muu. Luulin itsestäni liikoja, kuvittelin pystyväni siihen emännän tehtävään. Nyt häpeän sitä, että en pystynytkään, vaikka kuinka yritin. Minä epäonnistuin.

Kunpa joku näyttäisi, että minä kelpaan silti vielä. Jollekin.

Mua vituttaa, kun minä en saa PUHUA. Jatkuvasti pitää ratkoa ongelmia ja miettiä ratkaisuja..että voisi paremmin. Mutta kun minä en saa puhua tarpeeksi. Puhua oikeasti siitä, mitä tunnen ja ajattelen. Puhua sydämen kyllyydestä ja suunsa puhtaaksi.

En tiedä, pitäiskö mun muuttaa jonnekin muualle. Pääsisi tuosta V:stä ainakin. Ehkä. Miksi se ei voinu sanoa suoraan, että oon niin kamala ruma virtahepo eikä se siksi halua alkaa mun kanssa millekään. Kuvitteleeko se, etten tajua sitä itse? Luulee tuoki olevansa joku suuri hyväntekijä muka. Perkele. Voisko joskus tajuta jotakin ihan itseki? Miksi ei voi tajuta että satuttaa kuitenkin, olis sama kertoa totuus samantien.

Voisko ihmiset tajuta myös, että toisilla voi olla tarve kavereille, saada hyväksyntää, ehkä johonki syvempäänkin. Että aina ei voi kiirehtiä pois ja tyydyttää vaan omia tarpeitaan. Että voisi olla saatavillaki joskus. Mun koko perhe nyt vihaa mua nyt sitten, koska en halua tavata omia vanhempiani. Edes sisarukset ei kaikki puhu mulle. Myrkytetty nuokin nyt sitten ja aivopesty mua vastaan. Mutta mistään ei tietenkään haluta puhua koska "sinä et halua tavata". Tehokasta oman syyllisyyden välttelyä.