Valhe valuu korvista ja pyhyys muovinen

Tulipas rankka otsikko, toisaalta aika hyvin tuntemuksiani kuvaava. Hassisen konetta lainasin vähän.Kävin eilen (piruuttani) kunnan ja yrittäjien joulunavauksessa. Oli luvattu tiernapoikaesitys, niin sen takia menin. Se alkoi kello 17 kunnanjohtajan puheella, ohi meni lahjakkaasti. Sen jälkeen oli joulumuoria ja pukkia ja yhteislaulua ja piparitalohuutokauppaa varmasti tunti ennen näitä "tiernapoikia". Olin ajatellut, että ne on oikeasti jotain poikia..ne olikin eläkeläisvaareja. Se esitys kesti ehkä max. 10 minuuttia ja sanat ja koko esitys meni vähän sinnepäin. En oo ihan varma oliko se tarkoitettukin sellaiseksi. Kyllä niillä ääntä oli sentään, mutta vähän höh-fiilis jäi. Tiernapojissa on valtavan kaunista kieltä, (vaikka en siitä raamatusta niin piittaakaan) ja sävel, ja tuossa se meni vähän pilalle. Saan monesti jotain kiksejä, kun joku oikein onnistuu sanoittamaan jonkun asian. Itekin joskus osasin paremmin, vaan nykyään on välillä hankala löytää oikeita sanoja ja ilmaisuja.  Onneksi meillä on tämä:

Muutenkin oli aika lässähtänyttä edellisiin vuosiin verrattuna. Ei ollut torimyyjiä, arpoja, puuroa ja makkaraa tyrkytettiin eikä edes joka arpa voittanut.  Oli siellä kotileipurin koju ja jonkinlaista koira-kyyditystä ja paloautoja. Ilotulitus oli kyllä parempi ja suurempi mitä aiemmin, väki oli tukehtua rikinkatkuun vai mitä se lienee, se katku. Varmaan jotain napalmia. Hirveä savupilvi ja pauke.

Mietin, että johtuikohan tuo lässähtyneisyys musta ja mun paskasta mielialasta, mutta näin E:n siellä ja se oli ihan samaa mieltä. Aivan kuin sinne olisi kerätty kaikki mahdollinen ja sekään ei ollut paljon.

Koko juttu lähti ihan väärin menemään muutenkin. Väsytti niinkuin aina siihen aikaan, ja näin vielä jotain siihen yhteen mieheen viittaavaa matkalla ja tulin pikkuisen surulliseksi. Muutenkin tuntui, etten tunne ketään siellä. Miksi? Oon asunut täällä pian 11 vuotta, 1.12 tulee virallisesti tämä täyteen, enkä oo päässyt tutuksi oikein kenenkään kanssa, tai ainakaan tarpeeksi. Yksi nainen sanoi, että hänellä meni 10 vuotta ennenkuin pääsi porukkaan sisälle..en epäile yhtään. En tahtoisi olla enää täällä, en kuulu tänne. Joskus tuntuu ettei mua edes huolita tänne.  Jotkut ihmiset, jotka kuului entiseen elämään, eivät edes huomaa enää. Tuntuu kauhealle. En tiedä minne lähtisin, kun missään muuallakaan ei oikein oo ketään. Kotipuoleen en edelleenkään halua. Eikä mulla oo millään voimia ja rohkeutta niin suureen muutokseen, mutta olo on ihan kamala. Silloin joutuisin jättämään tämän kaiken menneen lopullisesti taakseni enkä koe olevani tarpeeksi vahva siihen. Mikä mua kantaisi siellä uudessa sitten? Mistä tietää, milloin on oikea aika? Sanovat, että jonkun loppu on uuden alku. Entäs sitten, kun mikään uusi ei ala eikä vanha lopu, jää vain roikkumaan siihen välitilaan. Ei siinä kyllä auta mitkään korulauseet.

Tahtoisin antaa asioiden mennä miten menevät, olla tekemättä niille yhtään mitään. Koko elämän. Ei tunnu hirveän paljon olevan vaikutusvaltaa mihinkään, ei jaksa yrittää väkisinkään. Mutta mitä sitten oon, jos en koko ajan yritä saavuttaa jotain parempaa ja enemmän? Tyhmä ja laiska. Olkoon sitten niin. Sisimmässäni haluan kuitenkin jotain enemmän tältä elämältä. Ehkä sitten itken koko joulun ja koko talven, olkoon sekin niin. Antaa olla kaikki.

Maailma on mennyt ihan sekaisin siitä avioliittolakiehdotuksesta. Ihmiset riitelee joka paikassa. Miten kukaan pystyy elämään kenenkään kanssa tai edes itsensä. Mitä sitten tapahtuu, jos se asia oikeasti menee läpi? Ahdistaa tuollainen levottomuus, menen takaisin tynnyriini enkä seuraa mitään uutisointeja.