Tähän joku otsikko

Aina käyn kirjoittamassa tekstiä ja pyyhin pois. Asiat tuntuu olevan liian arkoja kerrottavaksi täällä. Oon yrittänyt sivuuttaa joulua, turruttaa tunteitani, yrittänyt siedättää itseäni. Kaupassa soi joku joulurenkutus, ja heti alkoi tehdä mieli syödä herkkuja siihen ahdistukseen. En kuitenkaan ostanut. Nyt tahtoisin vain karkuun tätä kaikkea,  vaikka tiedän etten missään pääse. Kunpa olisi joku paikka, missä voisi unohtaa kaiken tämän. Oon huolissani elämästäni, omasta selviämisestäni. Tuntuu, että mut on jätetty yksin selviämään. Kai tällä joku tarkoitus sitten on. Sydän vain on sulkeutunut pelokkaana melkein umpeen.

Kävin hierojalla+ vyöhyketerapiassa tänään, puolitoista tuntia yhteensä käsitteli. Hierojani lopetti tämän päivän jälkeen. Lähtiessä se antoi jonkinlaiseksi kiitokseksi asiakkuudesta piikkimaton, se oli mukava yllätys. Varmaan se varastoaan tyhjensi samalla.  Tai eihän se kokonaan lopeta, mutta lopetti tällä paikkakunnalla. On värvännyt toisen naisen tilalleen ja sain sille jo ajan heti kolmen viikon päähän. Se uusi ihminen ottaa kotonaan vastaan vuoden alusta, se on vähän lähempänäkin, tuossa alle kilometrin päässä.

Viime yönä heräsin ennen neljää ihan syyttä ja kohta alkoikin pukata tekstiviestiä kaksin kappalein. Hätäännyin ja panikoin tietenkin, että mitä on sattunut. Se olikin STML joka ilmoitti suoramarkkinoinnin kiellon jatkuvan ensi vuodellekin. Huokaus. En tiedä toimiiko tuo ollenkaan, aika paljon noita markkinointipuheluja soitetaan silti. En vain vastaa. Miksi pitää olla näin hermoheikko, ajattelee kaikkea pahinta joka puhelinsoitosta tai viestistä. Toinen huokaus.

Jos menis nukkumaan, vaikka siitä on kyllä tullut melkoista väkisinmakaamista. Jos alkais maata vaikka sillä fakiirimatolla. Lentäis unissaan sitten vaikka lentävällä matolla jonnekin kauas.