Viime yönä nukutti sikeästi ja heräsinkin väsyneenä sisäisen herätyskellon herättämänä vähän ennen kellon soittoa. Osaisipa joskus nukkua ihan tappiin. Nukkuminenkin on mulla sellaista kellotettua ja jotenkin tarkkailtua. En osaa sellaista "huoletonta" nukkumista ollenkaan, on vaikea ajatella että saisi nukkua niin myöhään kuin nukuttaa. Harvoin on sellaisia aamuja.
Oli aika kamala päivä päivätoiminnassa. Aamulla oli keskustelua joulumuistoista, mikä oli ikävää ja mikä paras muisto. En kyennyt osallistumaan ollenkaan, tuntui että itkemään alan vielä. Aloinkin, mutta vasta toisessa huoneessa salaa. Hirveän surullinen olo. Iltapäivällä oli levyraati jossa soitettiin joululauluja. Onneksi piti mennä diabeteshoitajalle just silloin....Mietin taas, että mitä helvettiä teen siellä. En kai olisi mennytkään, jos olisin tiennyt. Ihmiset kyseli kaikkea, tuleeko mun vanhemmat jouluna ym. Käänsivät veistä haavassa. Tunnen olevani epäonnistunut, toisilla on niin paljon kaikkea. Mun joulu on pilalla, koko elämä on pilalla. Tulin kotiin itkemään vähän lisää. Itkin taas suruani siitä, ettei ole lasta. En ikinä kuvitellut, että tuo voisi olla näin iso itkun aihe. Kauan ajattelin, ettei hetkauta enkä halua lapsia ollenkaan. Ehkä se johtuu tästä herkästä joulunajasta.
Miten siellä jaksaa käydä, kun vielä kuukausi olisi ennen joulutaukoa ja joka päivä on joulu siellä, ollut jo kaksi viikkoa. Huomenna sinne tulee diakonissa, siinäpä sitä joulun ilosanomaa varmasti olisi riittämiin, jos jaksaisi kuunnella. En ajatellut mennä. En oo koskaan ollut näin uupunut jouluun ja nyt on vasta marraskuu. Minä kyllä kärsin joulunajasta, en saa siitä sellaista millään mitä toivoisin olevan. En tiedä miten siitä selviää enkä haluaisi ajatellakaan. Onneksi ei vielä kaupoissa soi joululaulut täällä, vaan ensi viikolla sekin taitaa alkaa tai viimeistään seuraavalla. Pystyn suodattamaan kaiken muun, mutta en niitä lauluja, kun musiikki menee "sieluun" suoraan. Joskus tuntuu, että oon kuin kristallia, jonka pystyy läpäisemään liian helposti. Ehkä vähän jo säröilläkin ja murenee jos alkaa tuuppia. Semmoinenhan oon aina ollut, mutta ei mua hyväksytty. Piti yrittää olla kova ja pärjäävä, sulkea sydän ja rakentaa suojamuuri. Oikeasti ei pärjännyt yhtään.
Pitäisi ottaa vastuu omasta elämästäni, mutta uskon ja pelkään pilaavani sen kokonaan. Silti diabeteshoitaja sanoi, että hänen pitää kiittää mua, koska oon onnistunut siinä hoidossa noin hyvin. En ymmärrä, kun enhän minä voi osata enkä varsinkaan onnistua. Pilaan tuonkin lopulta.
Mieleen nousee vähän väliä lapsuuden joulumuistoja, kunpa voisi ne elää uudestaan. Sitä osasi silloin vielä olla iloinen asioista.
On huono omatunto, kun kiukkusin sille hoitajalle, sille ukolle. Vähän hävettääkin. Tuskin se pahaa tarkotti millään. Miehissä ärsyttää kuitenkin joskus tuo, että ne kuvittelee olevan ihan ok, kun ne ovat tuollaisia. "Mä nyt vaan oon tämmönen"-asenne ja se antaa luvan käyttäytyä kuin mikäkin typerys. Asioita voi sanoa pamauttaa ihan pokkana päin naamaa. Sitten jos joku toinen on samanlainen heille, ollaan ihan loukkaantuneita ja ihmeissään, aivan kuin ei tajuttaisi syitä ja seurauksia. No, ehkä ne ei ihan oikeasti kykenekään tajuamaan sitä? Minä kyllä annan potut pottuina, en minäkään esitä enää mitään ja ammun sitten joskus aika lailla yli. Ja kyllä oon aika pettynyt siihen toimintaan, sitä kai enimmäkseen purin. Muutenkin niin väsynyt ja kyllästynyt olemaan joku helvetin kuntoutuja, kun elämä voisi olla jotain muutakin. Hävettää tämäkin. Onhan se muillekin, miksi minä rämmin koko elämäni. Nuo vain pelleilee ja pompottaa. Perkeleen Hyvää Joulua.
Voikohan blogiin kirjoittaa liian usein? Oon kirjottanu tänne joka päivä viime aikoina. Varmaan jotain nämä mun valitukset ärsyttää, mutta mulle tämä on ajatusten selkiyttämistä ja sitä pahan mielen purkamistakin. Joskus ajattelin, että joku voisi näistä teksteistä jotain saada. Ainakin tunteen, että joku ajattelee samoin ja samoja vaikeitakin asioita. Ehkä saakin, vaikka kirjoitan paljon itselleni. Kai tämä joku henkireikä on tässä hullunmyllytyksessä, paikka avautua ja kertoa vain itsestään, mikä ei oikein koskaan oo tullut kuulluksi. Enkä näköjään osaa kirjoittaa lyhyesti milloinkaan.
Ei blogiin voi kirjoittaa liian usein. Senkus kirjoittaa vaikka monta kertaa päivässä, jos siltä tuntuu. Oma blogi, oma lupa :)
VastaaPoistaMä oon rakentanut mun joulun uudestaan, verraten siihen, mitä se oli lapsena. Kun olin lapsi/teini, niin sattui niin, että marras-joulukuussa sattui monesti jotain ikävää, kuten sukulaisia kuoli jne. Niinpä aloin assosioida joulukuun ja joulun ajan ja kaikki jouluun liittyvän krääsän huonoihin fiiliksiin ja kuolemaan. Muutenkin, vaikka perhejouluissa oli paljon hyviäkin asioita, niin joulunviettoon liittyi muutenkin typeriä juttuja, mistä en silloin tykännyt. Kesti kauan, että pääsin tästä yli ja pystyin alkaa ajatella joulua miellyttävänä juttuna. Se on oikeastaan rakantunut sitä kautta, että päätin alkaa tehdä jouluista itselleni kivoja. Otin joulusta ne hyvät asiat, mistä tykkään ja muut sai jäädä. Pidän nykyään tietyntyyppisistä koristeista ja tietyistä ruokalajeista jne. Panostan sitten niihin ja sellaisiin joulubiiseihin, mistä itse tykkään. Joskus käyn katsomassa perhettä, joskus taas olen lukkiutunut kolmeksi päiväksi kotiin katsomaan leffoja ja laittanut verhot kiinni ja jouluvalot päälle. Ja olen tyytyväinen, että joulu merkitsee nykyään muutakin, kuin surua ja huonoja fiiliksiä-
Ehkä jotenkin toi joulu on itsessään jotenkin herkistävä juttu ja kun on perhekeskeinen juhla ja kun sitä joulua hössötetään liki kaksi kuukautta ennen hoo-hetkeä, niin jos jouluun jostain syystä assosioituu jotain ikävää, niin sitten se on tosi vaikeaa, kun koko joulu on niin massiivinen juttu.
No, eksyin vähän sivuraiteille, mutta joka tapauksessa toivon sulle voimia tähän joulun ajan kestämiseen, kun ei kovin helpolta vaikuta :(
Kunpa minäkin osaisin tehdä sellaisen kivan. Mun joulu ei oikeastaan kaipaisi minimissään kuin jonkinlaisen perussiisteyden asuntoon ja joulukuusen. Ja sen oikean ihmisen, tai ihmiset, tietyn tunnelman. Ei ketään jotka ottavat "velvollisuudesta" kotiinsa. Kai sitä on jonkinlainen jouluihminen sitten, eikä voi kokonaan sivuttaakaan.
PoistaEi voi kirjoittaa liian usein - eihän kenenkään ole pakko lukea, jos ei halua just sillon lukea. Se tässä bloginkirjoittamisessa on hyvä juttu puhumiseen verrattuna, että ei tylsistytä kuulijaa. Ja se, että voi deletoida asian ja kirjoittaa uudelleen toisella lailla. Toiset lukee jos lukee. Mie ainaki luen sun jokaisen postauksen, vaikken useinkaan osaa mitään sanoa. Sulla on paljon samantapaisia ajatuksia ja tunnetiloja kuin mulla, mutta osaat kirjoittaa ne julki paljon minua paremmin. Löydät niille sanoja, ja tavallaan sanoitat minunki mykät tunteet.
VastaaPoistaJoulu saa kohtuuttomasti "palstatilaa" maailmassa. No Suomessa ainakin. Yliarvostettua. Muistan kyllä, miten lapsena oli jännää, hyvä että malttoi vessassa käydä jouluaattona, mutta ei siinä aikuisille ole paljon muuta kuin palkallisia vapaapäiviä töistä niillä, joilla ei ole pyhätöitä. Kyllä mie mielelläni touhottaisin ja kokisin jouluiloa, mutta en mie enää jaksa sitä edes odottaa.
Jotain tuollaista vähän hainkin, että jos joku näistä kokemuksista jotain "hyötyisi". Itsestä on ainakin mukava löytää jonkun vuodatuksista itselle tuttuja ajatuksia. Joskus pelkää sitä, että ihmiset vaan lukee vaikka tympäisisi ja sitten purkavat sen ärtymyksensä tässä. Siksi mulla ei voi kommentoida anonyymisti.
Poista