Viime yönä mietin millaista olisi, jos ihan oikeasti voisin päästä tästä maailmasta pois. Voisi olla tuntematta syyllisyyttä, häpeää, yksinäisyyttä. Kukaan ei haukkuisi, syyttäisi, väheksyisi eikä arvostelisi ketään. Ei olisi enää riitaa ja pelkoa, ei salailua, ilkeyttä eikä valheita. Ei olisi enää koskaan paha olla, ei huolta eikä murhetta.
Aamulla söin, vein kirjaston luukkuun kirjan ja menin terveyskeskuksen luukulle itkemään. Päätin, että nyt pitää jo päästä puhumaan jollekin ihmiselle ennenkuin vajoan kokonaan tähän juoksuhiekkaan. Sanoin, että nyt ahdistaa. Se vastaanoton hoitaja käski odottaa vähän aikaa, sanoi etsivänsä jonkun hoitajan jolle voi kertoa tarkemmin. Se tuli sitten hetken päästä itse, vei hoitohuoneeseen enkä osannut aluksi muuta kuin itkeä, ne kyyneleet valu jo siellä odotushuoneessa lupaa kysymättä. Se kysyi, oonko käynyt tuolla mt-vastaanotolla. Sanoin, etten oo saanut kunnollista hoitosuhdetta sen jälkeen, kun psyk. poli lopetti kesäkuussa. Kerroin siitä varkaudestakin. Se kävi kattomassa, onko kukaan mt-puolelta paikalla, ei ollut.(!) Pääsin sitten päivätoimintaan ohjaaja A:lle puhumaan. Tämä hoitaja lupasi jättää viestin sinne mt-puolelle, että mulle soitetaan maanantaina. Sinne on kuulemma tullut joku kolmaskin hoitaja, käy kahtena päivänä viikossa. Aika toivottoman kuuloista olikin, kun oli vain nuo kaksi hoitsua, jotka on virallisesti jo eläkkeellä ja tekevät puolikasta viikkoa....miten siinä ketään hoidetaan. En siltikään jaksa uskoa, että mitään vieläkään mun kohallani saataisi aikaan. Aivan luokattoman huonosti hoidettu nuo asiat.
Miksi oon näin heikko, etten kestä yksin murtumatta?
Onneksi siellä luukulla sentään oli joku, joka otti sinun asian hoitaakseen! Täällä ei enää edes luukulle pääse, kaikki asiat pitää hoitaa puhelimitse. Luukku on kiinni ja tuoli sen takana tyhjä.
VastaaPoistaSattu olemaan hyväki tyyppi vielä. Siinä olis voinu olla vaikka minkälainen tympääntyny keski-ikäinen harakka tai yli- ja umpimielinen kolmekymppinen. Tuolla vaihtuu aika tiuhaan se vastaanoton henkilökunta ja harjottelijoita paljon. Tuli sellainen tunne, että kun on oikea hätä niin ne oikeat ihmiset tulee apuun. Ei ollut ensimmäinen kerta edes, kun näin käy. Harmi vaan, kun niitä oikeita ihmisiä ei sieltä mt-puolelta löydy nyt millään. Sanovat, että on aika täynnä ne varauskirjat, mutta silti on varaa olla pois koko torstai ja perjantaikin vielä. Ei meitä oteta siellä vakavasti ollenkaan. Jos otettaisi, ei olisi mitään jo eläkeikäisiä ihmisiä puolikkaissa työsuhteissa hakemassa sisältöä elämäänsä vaan oikeita auttamishaluisia ihmisiä.
PoistaSekin ihmetyttää, ettei oo varauduttu siihen, että joku hoitaja saattaa lähteä. Tai sairastua pidemmäksi aikaa tms. Varalla ovat sitten nämä puolieläkeläiset, joista toinen ei ala hoitosuhteisiin ollenkaan.