Tänään oli ihan jees päivätoimintapäivä. Yksi "osallistuja" (miksi meitä pitäisi kutsua oikein?) täyttää vuosia, ja sain kunniatehtävän askarrella kortin hänelle (toiset siivosi, hähä ja pitivät tietokilpailua). Tein sitten kaksi erilaista joista valita, ja sain jopa kehuja. Vähän kummastutti erään naisen kommentti kun porukalla pohdittiin ja äänestettiin kumpi annetaan, totesi että "ei kumpaakaan". En tiedä mitä tarkoitti, oliko ne sen mielestä niin paskoja vai jotain muuta. Ei se kyllä tainnut laittaa edes nimeään siihen lopulta. Mitä lienee oikutellut.

Oli mukava että oli sitä tekemistä. Olinkin sitten koko päivän, tai jäin vielä sinne istuksimaan ja kutomaan sukkaa kun suurin osa oli lähtenyt. Vain yksi nainen plus ohjaaja jäivät. Ei yhtään kiinnostanut tulla kotiin, eihän täällä ole ketään eikä mitäänkään.

Yöllä näin taas jotain ihme unta, ja heräsin ahdistuneena. Unesta virisi tunne, että olen ihan yksin. Tulin sitten sohvalle, avasin television ja tietokoneen, facebookin niin tunsin etten ole niin yksin. Melko säälittävää.

Kunpa tietäisin jotain tästä parisuhdeasiasta. Millaista suhdetta kaipaisin, mitä kannattaa yrittää, mitä enää uskaltaa. Pystyykö mihinkään? Onko sama pe***reikä kun aiemminkin ja pilaa kaiken. On usein niin ankeaa elää yksin. Mutta kun kuitenkin on noita tunteita tuohon erääseenkin olemassa, niin miten tässä pitäisi olla. En ymmärrä. En minä kyllä koe, että osaisin elää tarpeeksi itselleni että voisin olla toisen kanssa onnellinen. Pelkään taas lipsuvani vanhaan, unohtavani itseni ja omat tarpeeni toisen kanssa. Hylkääväni itseni. En halua tehdä sitä enää koskaan. Pelkään myös joutuvani johonkin jossa en ole onnellinen enkä osaa lähteä pois.

Eihän näitä minun vajeitani voi kukaan toinen täyttää. Mutta voisiko edes auttaa siinä? Pitäisi rakastaa itseään, mutta miten, kun ei pohjimmiltaan koe olevansa rakastettava. Kun kukaan ei ole sitä sanonut eikä näyttänyt tai en ole osannut ottaa sitä vastaan. Nykyään olisi ehkä pieni sauma sille, että osaisin ottaa, tai ainakin kyseenalaistan hiukan tuota väitettä.

Tulipas paska olo kirjoittaessa tätä, tukala ja tukehduttava. Typerä. Turhauttava.

En tajua sitäkään miten ollaan ystävä. Tuntuu että en tahdokaan. Ettei kenestäkään tule. Ehkä se vain pelottaa ja ahdistaa.