Kortteja sun muuta.

Jopa ahdisti tänään, aamusta alkaen. Askartelin kuitenkin vähän, pari syntymäpäiväkorttia kuorineen. Aloitin nuo kyllä jo joku päivä sitten vaan viimeistelin nyt. Tuo tytönkuva on käytetystä kortista, vähän kökköjä kyllä mutta kelvatkoon. Käytin myös tapettinäytekirjojen materiaalia. Tyttökortti menee viisivuotiaalle ja toinen menee 8 vuotta täyttävälle.

 

 

 

 

En tiedä mikä minua oikein ahdisti taas, yhtäkkiä illalla se vain oli poissa. Ehkä se oli yksi syy, kun ymmärsin miten kova kaipuu on olla tuon yhden ihmisen seurassa enkä voi olla niin usein kuin haluaisin ja silloin kun voisin, en kuitenkaan mene. En kehtaa kun ei ole mitään oikeaa asiaa, mennä vaan tervehtimään. Jäädyn kumminkin enkä saa lopulta sanaakaan suustani.  Kai yritän taas suojautua tunteiltakin. Ei minulle tarvitsisi edes kummemmin jutella, kun vain saisi olla lähellä. Hävettää tämmöinen touhu. Toisaalta ehkä kaipaisin sitä, että voisin sanoa ääneen jollekin, miten ihastunut/rakastunut toiseen olen ja siitä onnellinen, monesta muusta asiasta sitten surullinen. Ei tästä voi kellekään puhua, tuntuu niin kertakaikkiaan typerälle enkä oikein usko, että kukaan ymmärtäisi. Mutta sydämen kyllyydestä suu puhuisi kuitenkin. Voi miten kylläinen se onkaan, miten paljon puhetta olisi jos joku oikeasti kuuntelisi. Jos en tuntisi itseäni ja juttujani näin typeräksi. Kirjoitan tänne silti joka päivä, että olisi joku jossa kertoa.

Kävin taas hierojalla, ja yllätyin miten kivuliasta oli nyt hieroa noita sääriä. Ehkä nyt ollaan pääsemässä sittenkin vasta asian ytimeen. Näin palatessa kaupassa J:n sedän, oli käymässä lomalla kotiseudullaan. Tuli hiukan ikävä hänen avovaimoaan, jotenkin tuntui että hän ymmärtää minua. Tuleekohan nähtyä tällä reissulla, tuleeko enää koskaan. Ehkä sekin helpotti oloa, kun sain tiskattua astiat ja siivottua keittiötä, meinaan aina lipsua noissa asioissa kun ei-jaksa-kiinnostaa-tympäisee. (Tästä olisi ehkä pitänyt kertoa psykiatrille, sille jäi minusta aika ruusuinen kuva elämisestäni tällä hetkellä.) Ja se, että talvella vastapäiseen taloon muuttanut nainen tervehti pihalla ja vaihdettiin kylmästä säästä pari sanaa. Se jonka pihassa on kaksi pyörää.

Minun niin tekisi mieleni juhannukseksi jonnekin pois. Vaikka hotelliin löhöämään. En ole yhtään varma riittääkö rohkeus tällä kertaa lähtemään, yksin. Kuolen ikävääni, yksinäisyyteeni ja suruuni kuitenkin täällä. Haluaisin vain mennä jonnekin, olla stressaamatta ja ajattelematta. Kunpa joku huolehtisi välillä jostakin niin saisin hengähtää.