Juhannusta kuvina ja muutama ajatus.

 

Pyörähdin siellä kokolla. En tiedä kannattiko. Lyöttäydyin yhden päivätoimntalaisen seuraan, ja ehdin olla ehkä 10 minuuttia siellä niin tämä alkoi jo puuhata lähtöä. No minä lähdin houkuteltuna sitten samaa matkaa, ajattelin että yksinpä sitä sielläkin olisi ollut. Jotenkin kuitenkin harmitti. Ehkä olisi parempi ollut olla menemättä ollenkaan. Tai pysyä ihan vaan erossa kaikista, omissa oloissaan.

 

 

 

Aattopäivä oli pilvinen mutta illaksi selkeni.

 

 

 

 

 

 

Aaton myöhäisillan pyörälenkki.

 

 

 

 

 

 

Juhannus meni yllättävän mukavasti, olen jopa hetkittäin nauttinut vaikka jäinkin kotiin. Tunsin suorastaan pientä onnea ja tyytyväisyyttä istuessani pihalla neuleeni kanssa. Mielenrauhaa. Siivosinkin jopa ennenkuin oli ihan viimeinen pakko ja suunnittelin uusia käsityöprojekteja. Tänään joku on ahdistanut kuitenkin aika kovasti jo heti aamusta. Tekisi mieleni mennä vaikka tuonne:





 

Luulen että minua ahdistaa muumuassa se, kun en tiedä mitä tunnen. Eikä ole mitään mihin tarttua, mistä pitää kiinni.