Noniin, kävin taas päivätoiminnassa ja aloin taas kerran pohtia mikä siinä mättää. Se ainakin mättää, kun jotkut utelee asioitani enkä halua kertoa. Tänäänkin yksi halusi selvittää sisarusteni nimet..no siinäpähän arvuuttelee. Mitä sillä tiedolla tekee kukaan? Viimeksi haluttiin tietää missä olen ollut töissä. En kertonut sitäkään koska täällä kaikki tuntevat kaikki enkä halua entisestä elämästänikään alkaa puhua kenen tahansa kanssa. 

Yksi nainen siellä kyselee ja kommentoi lähestulkoon joka asiaa. Ei passaa paljoa edes asentoa vaihtaa, hyvä ettei siitäkin löydy kommentoitavaa ja kyseltävää. Se hermostuttaa suunnattomasti, jatkuva huomion kohteena oleminen.

Jotenkin levoton ja yhtäaikaa tyhjä olo. En tahtoisi huomiseen terapiaan, koska olen taas satuttanut itseäni enkä voi ehkä salata sitä terapeutiltani. Itsensä satuttaminen tuntuu tällä hetkellä ainoalta helpottavalta ja jollain lailla palkitsevalta teolta ja teen sen vielä uudestaan. Asiat on umpikujassa, itse olen kaiken sotkenut enkä osaa korjata mitään. Siskoni sanoin " mitäs olet asiasi sotkenut, olisit ajatellut aikanaan".

Päätin eilen, etten enää halua rakastaa tuota erästä ihmistä. En tiedä miten paljon siitä on minun päätettävissäni. Haluan vihata niin että hän menisi pois, tekisi sen minkä tekee joskus kuitenkin. Hylkää. Haluan että kaikki ihmiset menisivät pois.