Tarvitsisin muutosta elämääni, mutta en tee mitään asialle koska se on ihan ***** turhaa. En halua. Asiat ei muutu paremmaksi, ei ole koskaan muuttunut. Oikeastaan on mennyt ihan päinvastoin. En tiedä mikä minut tyytyväiseksi ja onnelliseksi tekisi, mahtaako sellaista asiaa ollakaan. Enhän minä saa olla onnellinen ja tyytyväinen. Se hävettää ja tuntuu lapselliselta. Tästä ajatuksesta minun olisi päästävä eroon.
Joskus, joissakin tilanteissa tuntuu, että nyt on hyvä olla ja kunpa voisin jakaa sen hetken jonkun kanssa, jonkun (erään) tärkeän. Kuten eilen pyörälenkillä, kun olin jo tunnin polkenut ja pysähdyin veneenlaskupaikalle vähäksi aikaa. Aurinko paistoi puun oksien takaa, tuuli toi joelta veden tuoksun ja viilensi juuri sopivasti. Toivoisin, että joku haluaisi jakaa hetkiä jotka olisivat myös minun. Tekisi sen mielellään eikä velvollisuudesta. Se voisi tehdä hetkestä ehkä liki täydellistä. Ihan liikaa olen jakanut asioita ja hetkiä vain itseni kanssa.
Taas tänään tulin niin vihaiseksi itselleni ja syytin itseäni, että tartuin saksiin. Se ei tunnu yhtään pahalle eikä väärälle oikeastaan, se on minulle yhä vain oikein. Olen niin huono ja paska, mätäpaise ja kaikki tämänhetkiset ongelmani ja murheeni johtuvat siitä, mikään muu rangaistus ei ole riittävä.. Ahdisti todella. Tunsin olevani siksikin täysi paska, koska en kestä kohdata V:tä. Huomaan hänen olotilansa välittömästi enkä kestäisi jos onkin jotenkin huonommassa jamassa. Onnistuin sitten käyttämään sitä Katri Mannisen kuuntele sydäntäsi-ohjeistusta erääseen asiaan, kysyin itseltäni miten haluan V:n ja tunteideni suhteen sillä hetkellä toimia. Välillä kun tuntuu että menee ihan solmuun kaikki, kun asia ei etene eikä lopukaan ja sitä ja monta muutakin asiaa yrittää pienillä aivoillaan järkeillä. Sain kuin sainkin itseltäni vastauksen ja mielenrauhan ja ahdistus jäi. Sen jälkeen kroppa oli todella rasittunut, jalatkin aivan jännittyneet monen tunnin ahdistelun jälkeen. Katsoin teeveestä Avaraa luontoa, ja lepäsin, annoin ajatusten lentää ja tunsin ihan vain välittämistä toista kohtaan ja hellyyttä. Kaiken negatiivisen asiassa pystyin jättämään taka-alalle. Ajatukset juoksi ihan ihmeellisellä tavalla, pääsin kerrankin irtautumaan ja miettimään jotain muuta kuin näitä samoja dilemmoja. Pystyin jopa keskittymään ohjelmaan. Ihailin ara-papukaijojen värityksiä ja ihmettelin kilpikonnia, taivastelin kondorikotkia (melko rumia). Tätä ei kyllä ole tapahtunut pitkään pitkään aikaan. Oli tarkoitus mennä kuuntelemaan torille puhallinorkesterin harjoituksia illalla, mutta en sitten viitsinyt. Olisi alkanut vain keljuttaa, kun yksin olisin siellä istunut. Terapeutti joutui viimeksi muistuttamaan, että menoja voi joskus peruakin jos tuntuu olevan liikaa...sen nyt tein.
Päivätoiminnan toinen ohjaaja ilmoitti viime viikolla yllättäen palaavansa töihin vasta 29.7. Mielenkiintoista on nähdä, miten hoidetaan asia kun toinenkin ohjaaja jää jossain vaiheessa kesälomalle. Tuo toinen ohjaaja on kyllä ollut muutenkin enempi vapaalla kuin töissä viime aikoina,että sinänsä melkein sama. Huomenna mennään kuitenkin jonnekin? kodalle grillaamaan ja paistamaan lättyjä. Ei mitään hajua minne. Tai siis tänään, ollaan jo torstain puolella näemmä...liian pitkällä. Pitää marssia pehkuihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti