Kuolee hitaasti hän,
joka ei matkusta eikä lue,
ei kuuntele musiikkia,
ei rakasta itseään.
Kuolee hitaasti hän,
joka tuhoaa oikean rakkautensa,
joka ei anna itseään autettavan.
Kuolee hitaasti hän, joka muuttuu tavan orjaksi,
käyden joka päivä samoja polkuja,
joka ei muuta rutiinia
ja joka ei riskeeraa vaihtamalla vaatteittensa väriä
tai puhumalla muukalaisten kanssa.
Kuolee hitaasti hän, joka kieltää intohimonsa
ja niiden tunteiden kuohun, jotka kirkastavat katseen
ja eheyttävät särkyneet sydämet.
Kuolee hitaasti hän, joka ei vaihda elämänsä tyyliä,
kun on tyytymätön työhönsä ja rakkauteensa,
joka ei riskeeraa varmaa epävarman sijaan,
jotta voisi kulkea unelmiensa perässä,
joka ei anna itselleen mahdollisuutta
ainakin yhden kerran elämässään paeta viisailta neuvoilta.
Elä tänään, riskeeraa tänään, tee tänään,
älä anna itsesi kuolla hitaasti,
älä unohda olla onnellinen.
-Pablo Neruda-
Joudun tänään mahdollisesti kohtaamaan V:n. En tahtoisi,en jaksaisi. Aina tuntuu,että pitäisi koittaa olla jotain muuta mitä on. Itsevarmempi, rohkeampi, iloisempi mutta en minä voi. Minä olen vain tämmönen ujo ja arasteleva, epävarma jännittäjä enkä jaksa jatkuvasti ylittää itseäni. Tunnen itseni rumaksi ja noloksi hänen silmissään.
Tämä asia on niin monimutkainen mun päässäni. Onko se oikeasti niin monimutkainen vai oonko vain tehnyt siitä sellaisen? Kun en oikein tuon ihmisen suhtautumista nyt tiedä enkä osaa tulkita. Välillä on ihan kuin ei mitään ja välillä taas aivan kuin ujostuttaisi, kun alan puhua. Onko tällä millään enää edes väliä. On sillä, en vain tajua miksi. Miksi en voi antaa kaiken olla ja unohtua.
Koska minulla on tunteita ja suuri tarve tulla hyväksytyksi. Siksi. Turhaan kai minä itseäni tästä soimaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti