Ihmettelyä

Jouluaatto meni yllättävän mukavasti.  Kävin aamusta taas hakemassa vauhtia kävelylenkiltä, kokkailin vähän ja lämmitin saunan. Olikin ihan kunnon pakkanen. En tiedä lukemaa, mutta pitkälti yli 20 astetta varmasti. Saunoin, ja kuvittelin, että ehdin sieltä pois ennen joulurauhan julistusta, kun en yleensäkään kauaa siellä viihdy. Se kiireettömyys, tuumailu ja vaan istuminen siellä alkoikin tuntua niin tarpeelliselta ja tervetulleelta, että kävin katsomassa joulurauhan julistuksen ja menin vielä takaisin löylyttelemään. Sitä julistusta ootellessa oli niin mukava olo, lenkki rentoutti ja vielä se saunakin. Ajattelin, miten monesti on ajatellut kuolemaa, ja silti istuu tässä. Ei oo kuollut ja viettää joulua oikeasti ensimmäistä kertaa vuosiin. En ollut oikein varma, saako olla niin mukava ja vähän onnellinenkin olo. Joulukuusestakin tuli kaunis, teen siitä ihan oman postauksen, kun kuvia otin niin innokkaasti. Olishan tuo voinut isompikin olla kyllä...

Törmäsin vielä happihyppelyllä käydessä joulupukkiin. Se tuli ensin vastaan ja istui myöhemmin autossaan tien laidassa, kun kävelin siitä ohi. Avasi ikkunan ja toivotti hyvää joulua. En yhtään tunnistanut, kuka parran takana oli, ei varmaan ollut täkäläisiä. Sen jälkeen totesin, että tässä on kaikki, mitä pitää ollakin. Tai ainakin melkein. Ajattelinkin, että kyllähän nyt pukki vielä pitäisi nähdä ja siinähän se oli.

Ajattelin, että ei tässä ihan näin yksin varmaan tarvitsisi olla, mutta toisaalta mietin, että eipähän kukaan häiritse. Saa tehdä ihan omaan tahtiin juttuja, eikä tarvitse jaksaa kuunnella ketään eikä mitään. Ei tarvitse ajatella ja kantaa harteillaan kenenkään asioita.

Illemmalla alkoikin jo tulla jonkinlainen väsymys ja pikkusen huonot ajatukset, tutut huolet ja levottomuus alkoi vallata. Oikeastaan ne alkoi jo siellä happihyppelyllä, kun joissakin taloissa oli niin paljon autoja pihassa. Tuli syyllinen olo, huono tytär oon. Se miesasiakin vaivaa päätä taas aivan hirveästi, en käsitä miten se voi olla näin kierossa. On kuin olisi tarjolla jotain epämääräisen näköistä suunnikasta neliön muotoiseen reikään enkä saa sovitettua, sulautettua tuota asiaa elämääni sillälailla, ettei se häiritsisi eikä vaivaisi. Yritän olla ajattelematta asiaa tai mitään muitakaan asioita, etten tuntisi sitä surua ja kiukkua mikä kytee. Yhtään joululaulua en oo kyennyt kuuntelemaan, ne herättää niin paljon tunteita ja muistoja.

Nyt joulupäivänä nukuin myöhään, istuin hiljaa kun kerrankin saa vaan olla ja riittää, kun hengittää. Ei sellaisia jouluja oo mun elämässäni ollut, aivan kuin olisi aina vähintään paennut jotain. Ehkä vietän koko loppuvuoden näin, että hengittäminen riittää. Sytyttelin pihalle kynttilöitä ja mielessä kyllä kävi taas, että kunpa joku tulisi mukaan, tekisi asioita koska haluaa tehdä niitä ja olla mun kanssani. Tämä on asia, jota kaipaan varmasti lopun ikääni. En saa tuollaista, nyt ollaan aikuisia, eikä kukaan tee noin eikä enää saa odottaakaan sitä. Ei sitä aikaa kenelläkään nyt mulle oo, ei ollut lapsenakaan.

Oon vähän ihmeissäni, kun  tästä joulusta tuli näin hyvä, että tuntuikin joululle. Pelkäsin ja ahdisti niin kovasti etukäteen. Jotenkin en arvannut pystyväni järjestämään tätä tämmöiseksi. Vähän vaikutti varmaan tuo talvinen sääkin.

Tässä kuvia aattoaamulta. En malttanut olla kuvaamatta, vaikka oli kuinka kylmä.

 

Tähti tähdistä kirkkain.

 

 

 "Joulu on sitä että uskaltautuu pieneksi, niin pieneksi että on melkein kuin lapsi, ihmettelee ja on kiitollinen siitä mikä on nyt." -Tommy Hellsten