Jotain itua.

Oon nyt innostunut tuosta idättämisestä, aiemmin kokeilin mung-papuja (en muista kerroinko siitä täällä) ja nyt on ollut vuorossa sinimailanen. Laitoin jo huomiseksi likoamaan aduki-papuja. Tilasin taannoin paketillisen kaikenlaista kokeiltavaa Olivian superfoodsista.

 

Huvikseni otin myös koivusokeria kokeiluun.

Joissakin blogeissa väittivät tuon sinimailasen eli alfalfan tuottavan reilusti noita ituja. Siis että parista ruokalusikallisesta tulisi parikin litraa..no ei kyllä.. Ehkä oon tehnyt jotain väärin, koska ei noista tule varmasti litraakaan. Siemeniä laitoin 0,25 tai 0,5 dl, en muista. Ilmeisesti mulla ei kaikki ole itäneet, olisi ehkä pitänyt liotella pidempään, yön ylikin sen viiden-kuuden tunnin sijaan. Onneksi en kaukaa viisaasti laittanutkaan enempää ekalla kerralla, olisi mennyt hukkaan aika paljon. Pitäisi jostakin saada toinen iso lasipurkki tai parikin niin voisi laittaa enemmän kerralla itämään.

Noita idätysjuttuja googletellessa ja blogeja selatessa tuli ikävä kotiin. J:n luokse. Ei se elämä ollut helppoa eikä herkkua mutta siellä oli silti Koti. Jossakin sivustolla kerrottiin kellarista, toisessa oli kuvakin ja muistin sielläkin olevan kellarin. Vielä se ikävä vain nousee välillä pintaan.

Päivällä kävin vielä hierojalla, ja totesin että ei taida enää hyödyttää hieroa noita jalkoja. Hiukan hellänä ovat vielä jostain kohdista mutta katsotaan jos ne aikaa myöten helpottuisi. Sieltä tullessa kävin kaupassa (en taida juuri muualla käydäkään) ja silmiini osui taas Reilun kaupan ruusukimppuja. Monesti niitä ihailen ja juuri koskaan en koe ansainneeni niitä enkä osaisi niistä nauttia. Tällä kertaa sanoin mielessäni, että nyt sinä Varpuk saat ruusuja, ja juuri nuo tummanpunaiset on sinulle. Mieli on ollut jotenkin niin kevyt ja tasainen nyt pari päivää niin pystyin suomaan itselleni nämä.

 

 

Hyvä mieli oli siitäkin, että nuo jalat on nyt parempana. Välillä tuntui jo aika epätoivoiselta. Aamulla kyllä ei ollut niin hyvä mieli, heräsin taas neljän aikaan johonkin epämääräiseen oloon. Olen miettinyt että laskeekohan tuo verensokeri joskus liian alas aamuyöstä, ahdistaa  ja häiritsee unta. Joskus kyllä on ollut ihan rehellisesti nälkäkin  hyvin aikaisin aamulla. Yleensä herätessä on hankala olla ihan siksikin, koska ei ole tiedä mihin "tarttua". Ei mitään minne mennä, mitä tehdä eikä ketään ihmistäkään.  Jonkinlainen tyhjyys jo herätessä, puuttuu kaikki se miksi olisi olemassa. Siksi monesti lähden ulos liikkumaan heti aamusta, koska se oleminen on vain niin hankalaa, on levoton ja hermostunut.

Nyt on kyllä hankala mennä  nukkumaan, kun on nukkunut pari yötä huonosti. Alkaa hermoilla sitä heräilyä ja hankalaa oloa. En ehkä yritäkään vielä toviin.