Aikalisä

Nyt on pitänyt ottaa aikalisä ja taukoa melkein kaikesta, kävin melko pohjamudissa taas. Miten voikaan väsyttää itsensä, kun kaikki on ns. hyvin...sitä unohtaa, että jaksamisella on rajat. Nyt en pariin viikkoon oo nähnyt ketään Miehiä enkä juuri muitakaan, oon vaan koittanut palautua ja tyhjentää mieltäni kaikesta kasautuneesta ahdistuksesta. Kai yritän liikaa ymmärtää asioita, analysoida, varmistella, sen sijaan, että vaan alkaisin elää. Oon jo niin kauan ollu kyllästyny tähän elämättömyyteen ja hiljaa olemiseen, kaipaisin elämääni ihmisiäkin joista välittää.

En minä tunteitani tajua, mikä on mitäkin, en vaikka kuinka pohdin. En ymmärrä, miten ihmiset elää noiden kanssa.  Hyvin hämmentynyt olo on yhä, enempi nyt suhteessa herra M:ään. Vaan saa kai sitä nyt ollakin hämmentynyt. Yritän olla nyt ajattelematta liikaa asiaa ja pohtimatta puhki....jos vaikka oppisin.  Tummasilmästä en ota selvää, mitä se aikoo tai haluais,  ehkä se ei aio yhtään mitään enkä minäkään jaksa alkaa aikomaan. Mutta en ehkä osaa olla sille kaverikaan enää kunnolla, musta tulee sen kanssa ihan mykkä ja nolo ujostelija. Pelkään, että oltais toisillemme jonkinlaisena tukkeena elämässä kaikessa samankaltaisuudessamme, parisuhteessa, kun toinen on niin kovasti peilikuva. Ehkä oltais ilman parisuhdettakin. Silti se on niin jotenkin tuttu ja turvallinen, jollakin tasolla, vaikka yhtä aikaa mua riipii rinnasta ja nytkin ihan sattuu ja kouristaa. Melko erikoista.  Jos se nyt kokeilee kepillä jäätä aikansa...ja luovuttaa, koska oon tämmönen epävarma, taitamaton ja ajatukset solmussa. Pitäisi riipaista jostakin itsevarmuutta hitusen niin voisi selvittää asian.

On mulla joku kaipuu toiseen ihmiseen, mutta hirveän iso kynnys on alkaa mihinkään kenenkään kanssa. Oikeastaan vähän ahdistaa, etenkin ajatus sitoutumisesta johonkin...Pääsin tässä kyllä siihen kompastuskiveen käsiksi, miksi suhde pelottaa noin. Pelkään, että se olisi mulle oikeasti hyvä ja hellä ja pelkään sitäkin, ettei oo. Että se tekee mulle lopulta pahaa, koska on mies. :( Ei yhtään hyvä juttu nyt. Tuohan se varmasti on sen sitoutumispelon takana, että mulle tehdään sitten pahaa, jos mut saa "sidotuksi". En minä osaa luottaa miehiin tarpeeksi.

Mietin, onko sittenkin parempi elellä vain yksikseen loppuikänsä, kun eihän onnesta oo mitään takeita olemassa. Jos vain tuhlaa aikaansa joihinkin kelvottomiin koko ajan ja haaveilee turhaan. Jos ei vain osaa valita oikein.