Nyt on sen miehen suhteen kauhean huono olo, tekisi mieli pysyä kokonaan pois koko paikasta. Harmittaa. Ei se taidakaan haluta mua nähdäkään enää eikä mahdu edes saman katon alle yhtäkkiä. Tuntuu, että minä oon taas se syyllinen. Ehkä tulkitsin sitä jotenkin väärin tai se mua. Taisin tajuta vähän väärin sen kutsun sinne pääsiäisen kokoontumiseen enkä osannut siinä heti sitä luvata varmaksi, kun minä en vain toimi niin. En tainnut osata suhtautua siihen niin vakavasti mitä olisi pitänyt. Kun ajattelin sen olevan ihan lonkalta ja mielijohteesta heitetty, vaan jos se oliki tosissaan miettiny sitä...Kun minähän en periaatteessa usko, että joku voisi kiinnostua musta. Jos se ajatteli nyt sitte, ettei mua kiinnosta ja kiusaantui, nolostui noin kovasti. Oonpa minä kyllä yks tyhmä... Mutta kun en minäkään tiedä kiinnostaako minkä verran, oon ollu tosi hämmentynyt koko asiasta ja ihmisestä ja tuo ehdotus hämmensi jotenkin lisää. Jospa tuo kokoais ittensä, jos näin kävi mitä aattelin. Kun musta on jo tuntunu, että joku puuttuu siellä kalustosta. Huokaus.
Jos oliskin mahdollisuus johonkin enempään, niin oonko tyytymässä johonkin vain siksi, että olisi joku. Onko mun syytä odotella ehkä jotain parempaa. Haluanko suhdetta oikeasti, oikeista syistäkään, mitkä on sellaisia oikeita syitä? Oonko valmis? Tätä se on, kun puhuu asiasta mt-hoitajalla...ei kyllä yhtään selkeydy asiat, päinvastoin. Mutta kyllä elämä tuntuu tosi ankealta yksikseen. Ei tämä oikeastaan enää edes huvita yhtään, ei oo mitään värejä eikä sävyjä eikä lämpöä. Kylmää ja lumista maisemaa ikkunassa vaan koko ajan, vaikka voisi olla muutakin. Ja tuo mies pääsi varkain mun ihoni alle, kun en osannut sitä varoa, enkä osaa olla varma nyt mistään.
Niin paljon kysymyksiä, olematon määrä vastauksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti