Yöllä näin unta V:stä. Harvoin se on uniini päässyt ja aluksi se ei niissä koskaan minua noteerannut mitenkään. Edellisessä unessa joku viikko sitten se jopa katsoi minuun päin ja viime yönä puhuikin mun kanssani. Unessa tunsin iloa siitä, että se vietti mun kanssani noin paljon aikaa, tunteja, kertoi itsestään. Säätila unessa oli ohutpilvinen muttei satanut.
Kukaan ei ole mua koskaan noin onnelliseksi saanut. Vihaan tätä elämää, vihaan joulua, ihmisiä jotka lässyttää ja selittää turhaa paskaa. Vihaan tuota joulun ihannointia. Sitä, että ihmiset jättää mut ja sulkee ulkopuolelle. Juuri joulun aikaan sen huomaa kaikkein parhaiten, ulkopuolisuuden. Sen, ettei ole kaivattu eikä kuulu minnekään. Joulu on yksinäisille kamalaa aikaa, enkä ihmettele yhtään miksi jotkut päättää silloin päivänsä. Vaikka sanotaan, että jokainen on oman onnensa seppä niin ei se niin yksinkertaista ole kuitenkaan. Että siitä vaan sitten ystäviä ja perhettä hankkimaan, big deal.
Noh, rahalla saa ja hevosella pääsee. Ehkä änkeän sinne missä raha kelpaa jos ei seura. Tuntuu ettei ole olemassakaan oikeanlaisia ihmisiä, sellaisia joiden kanssa tulisin juttuun. Kun enhän minä elämästä mitään tiedä ja ajattelenkin omituisesti asioista. Enkä ole edes kovin seurallinen, enempi vetäytyvä. Vihaan itseänikin kun teen elämästä näin hankalaa.
On ollut mukavaa olla vain itsekseen, mutta tämä on sitten se kolikon kääntöpuoli, ahdistus. Voiko olla vapautta olematta yksinäinen? En tiedä minkä äärellä nyt olen, mutta tunnesyöpöttely ja ahmiminen nostaa taas päätään. Taidan haluta tukehduttaa nämä satuttavat ajatukset ja tunteet tuota miestä kohtaan. Pitäisi mennä sinne latinobiciin vaan en taida, en tällä mielellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti