Mielensäpahoittaja avautuu ja paheksuu

Sinä herätit minut eloon, ilman sinua olen pelkkä kuori ja haamu. Sain elämänkipinän, ilon, onnenkin hetkeksi enkä tahdo, että se otetaan minulta pois. Sait minut tuntemaan itseni ihmiseksi, naiseksi. Nyt en tiedä mistä pidän kiinni, kun pelkään että minulta otetaan taas pois se minkä takia elän. Pelkään että kaikki hyvät tunteet kuolee ja juuri ne tuo sen kipinän. Jos ne sammuu ja kuolee, saanko enää sytytettyä niitä koskaan uudestaan. En tahdo ottaa elämälleni sitä samaa suuntaa, mikä on ollut aiemmin ja pelkään että ajaudun siihen.Tuntuu että kaikki naureskelee mulle. Että olen hölmö ja miksi en vain unohda. Ehkä olenkin, koska halusin niin kovasti rakastaa tuota, vaikka sitten salaa itsekseni. Miten muka olisin voinut estää tämän? Miten olisin voinut tehdä itselleni niin väärin ja surkeasti, että kiellän rakkauden? Enhän minä aluksi edes tajunnut sen noin kovasti syttyneen, ei tämä mikään tietoinen valinta ollut. Se vain kyti jossakin piilossa. En minä silloin pysty sitä tietoisesti sammuttamaankaan.Tuntuu että mua syytetään jostakin, siksi en kerrokaan tästä juuri kellekään. Nyt en tiedä mitä tunnen, kuoliko kaikki yhdessä yössä. Oikeastaan tahtoisin soittaa ja kysyä mikä sillä on hätänä kun noin reagoi. Kyllä minä välitän, mutta pahoitin myös mieleni niin rumista sanoista ja pelästyin.

Se minua hämmentää, koska V ei ole minusta yhtään sellainen "isällinen" olemukseltaan, rento ja poikamainen enempikin ja luulisi että se "bilettäminen" sun muu häsläys olisi jäänyt vähemmälle. Joku tässä ei nyt täsmää. Mutta enhän minä kaikkea sen elämästä tietenkään voi tietää. En voi olla ajattelematta tätä asiaa, vaikka turhaan minä itseäni sillä lapsella enempää kiusaan. Kunpa voisi jo mennä nukkumaan. Kunpa joku veisi tämän kaiken ikävän olon pois. Tämä on niin kamalan surullista :( . V on vetänyt mua puoleensa jo tuttavuutemme alkumetreiltä lähtien, tosin silloin alussa olin vielä erosta liian turta, rikki ja lääkitty etten jaksanut enempi kiinnostua, mutta kyllä minä hänet huomasin. Että tässä miehessä on jotain. Sitten en suuremmin kiinnittänyt huomiota aikoihin. Sitten yhtäkkiä nähtiin usein, jopa viikottain ja siinä ne tunteet vain heräsi vaikka ei edes puhuttu kuin muutama sana. Katseet kohtasi liian usein.  Harmi vaan, että minussa ei sitten olekaan mitään. En tiedä miksi minun pitää saada tämä kerrata taas, varmaan lohduksi ja toivoksi.

Mitenhän tässä nyt oikein käy? :( Ei tästä elämästä nyt ainakaan haasteita puutu...ehkä tämä episodi nyt vaan sitten tulee tiensä päähän. Ehkä tämä nyt on se turn-off jonka yli ei pääse. Nolottaa tunnustaa. En tahtoisi näin kuitenkaan. En vain jaksa enkä kykene. Ja sekin, että osaa olla noin paha suustaan on mulle ihan uutta. Onhan se ollut välillä aika tylyntuntuinen ja suora, mutta ei tuollainen. Noin pelottava. Osaa olla myös tosi kiva halutessaan ja yleensä onkin. Viime ajat onkin ollut jotenkin hyväntuulisempi ja yhtäkkiä sitten tuollainen kahjo. Teki mieleni sanoa sekin, että olisko aika palata jo lomilta töihin jos alkaa noin vipata. Eikö oikeasti ole mitään muuta tekemistä. . Pentu.

 Tuoko se sitten on se skorpioniluonne mistä puhutaan, kun tarpeeksi ärsyttää niin se pistää. En jaksa ymmärtää enää, tuo oli jotain niin törkeää ja loukkaavaa ja tuskin pyytelee anteeksi. Olen ollut pitkämielinen ja ymmärtänyt, kannustanut jopa kun oli vaikeaa. Olisi pitänyt kommentoida jotakin "haista itte "-tyylistä siihen, mutta minä oon kiltti enkä osaa puolustautua koskaan mitenkään. Pelkäsin saavani paskaa niskaani ja nielen.. Kai se kuvittelee, että humalatila antaa kaiken anteeksi, huorittelunkin. Aivan kuin se ei tajuaisi tai välittäisi siitä, että niitä päivityksiä lukee muutkin kuin ne lähimmät kaverit, ne katsoo varmaan enemmän sormien läpi. Ei kaikki ole niitä, jotka vaan kerää kavereita sinne satapäin eikä kommunikoi muiden kanssa, kuin lähimpien. Ei kannattaisi ajaa välittäviä ihmisiä pois, pienellä paikkakunnalla on äkkiä yksin kun kaverit muuttaa muualle. Urpo. Jotkut asiat kerrotaan niin, ettei niistä ota selkoa kuin ne lähimmät. Ehkä tämä koko touhu on ollut sitä jollain lailla loukkaavaa, monesti olen pahoittanut mieleni. Turhaankin ehkä. Siitä torjunnasta lähtien, koska minä koen edelleen, että se valehteli mulle, enkä siihenkään mitään sanonut. Kyllä se ehtisi naisia tapailla, ehtii yhtä sun toista joutavaakin näemmä. Mitä olisi menettänyt, jos olisi kahvikupposella pyörähtänyt. Ilmeisesti mun kanssani aika paljon. Sekin jurppii, kun en tajunnut sitä lapsiasiaa aiemmin, mutta se oli mun oma moka. Tekee mieleni rikkoa jotain, symboliksi sille kuinka toivon, ettei sitä lasta olisi.