Too much love will kill you

Ukkosen keskeltä täältä kirjoitan...on ollut takki todella tyhjä. Jollakin ihme intuitiolla menen vain päivästä toiseen. Kotona oon vain ollut, itkenyt pettymystäni, ollut vihainen, surullinen, alamaissa, huonoitsetuntoinen, itsesäälinen, häpeissäni. Purkanut kiukkuani kirjoittamalla ja hakkaamalla tyynyä. Käynyt pohjalla. Nukkunut, syönyt liikaa jäätelöä, maannut vain viltin alla. Perjantaina kävin terapiassa aika lohduttomissa ja epätoivoisissa tunnelmissa. Nyt keskityn vain ja ainoastaan itseeni, omaan kämppääni, siivoamiseen jne perusasioihin enkä keneenkään muuhun. Pakko ottaa nyt aikaa itselleni, keväällä pikku lomani aikaan olisi pitänyt ottaa enemmänkin sitä. Siitähän tämä kaikki nyt kertoo. Oon tajunnut väsyneeni välittämiseen toisista, ottamaan toiset huomioon jatkuvasti ja oikeastaan ihan kaikkeen. Elämään ja turhaan toivoon. Ihmisiin ja pettymyksiin. Suuttuneeni tosissani kun elämä potkii koko ajan päähän ja mua käytetään hyväksi. Itseni piilottamiseen ja kumarteluun, toisten seurassa joudun melkein aina piilottamaan todellisen minäni. Aamut on hankalia, lohduttomia ja jotenkin surullisia. Melkein pelkään niitä. Mutta tiiän, että tämäkin minun pitää käydä läpi, kaikkine tunteineen eikä enää niellä ja piilottaa niitä.

Ihmisillä on huolia, ikäviä ja kauheita juttuja tapahtuu koko ajan lähellä ja kaukana, ja on tuntunut, että minun pitäisi viedä se kaikki paha mieli pois. Että olen kaikesta vastuussa. Toisaalta toisten iloisetkin uutiset rasittaa noiden kipeiden haavojen, menetysten kautta. Yksinäisyyden ja kelpaamattomuuden haavojen jotka ei koskaan ole umpeutuneet. Eihän niitä ole hoidettu edes, nielin vain kaiken. Oon kääntänyt ihmisille selkäni ja se tuntuu aika kurjalle, mutta näin minun oli pakko tehdä ennenkuin olen hermoraunio tai vainaa. Koko ikäni oon ollut joku tukikeppi, itse saamatta juuri minkäänlaista tukea, osaamatta sitä edes pyytää. Nyt se loppuu, aikuiset ihmiset saa pärjätä ilman mua. Ja niiden lapsetkin. (Saa nähdä kauanko tämä päätös pitää vai vieläkö monestikin putoan ennenkuin oikeasti opin.)

Tämä V.n uutinen oli kai aika pientä loppujen lopuksi, tai en tiedä. Pahempi kolahdus taisi olla J:n uusi nainen ja se repi vanhan haavan auki. Tai nämä molemmat yhdessä oli aika kova paukku valmiiksi väsyneelle mielelle. Nyt kyllä vähän mietin, että jos sittenkin tämä onkin ollut jotain onnetonta väärinkäsitystä. Koska kerroin tästä tälle naiselle, jonka kanssa käytiin kahvilassa tässä taannoin ja hän oli ihan äimänä. Oli sitä mieltä, että hän kyllä tietäisi jos lapsi olisi, kun V:n tietää entisen työpaikkansa ansiosta.  Hänellä oli käsitys, että V:llä olisi vielä yksi sisarus näiden kahden siskon lisäksi, mutta ei hän ihan varma ollut. Olikohan virhe kertoa koko asiasta, nyt vain hämmentää pakkaa lisää. Mutta en minä voi olla kokonaan puhumattakaan kellekään, silloin se jää jäytämään. Kunpa uskaltaisin kysyä mieheltä itseltään suoraan. :( Pelkään liikaa..jotain. Pelkään sitä raadollista totuutta, että en kestäkään sitä. Pelkään musertuvani.

Tästäkin piti tulla lyhyt, pikainen postaus, en ilmeisesti pysty sellaisiin.

Loppuun Queenia otsikon mukaisesti: