En ollut lukenut sähköpostia muutamaan viikkoon, tuon episodin Tummasilmän kanssa,jälkeen. Eilen rohkaisin mieleni ja tuo oli taas laittanut mulle postia. Sille ei tunnu nyt käyvän mikään, ei mikään kompromissi eikä näennäinen toimeentuleminen. Se vaan mussuttaa jostakin, kritisoi enkä enää tiedä mistä se on alun perin mulle suuttunu. Välillä tuntuu, että siitä, että oon olemassa, välillä taas siltä, että on suuttunut pääasiassa itselleen. On vihainen mulle siitä, että oon hänen mielestään halunnut jotain kaveruutta enemmän. On vaikea sanoa oikein mitään enää mihinkään, sattuu ja on voimaton olo. Se jättää sanomatta sen asian ytimen, sen mistä tässä kaikessa on nyt kyse kaiken tuon syyllistämisen takana. En tiedä mitä se hakee ja miksi, mikä sitä harmittaa noin paljon, en tiedä mitä edes tapahtui. En uskalla kysyä, pelkään, että se repii taas pelihousunsa siitä. Miksei vaan mennyt sinne missä pippuri kasvaa, jos ja kun ei oo koskaan halunnutkaan mun kanssa olla tekemisissä, niin kuin väittää. Kuulostaa että vaadin häneltä liikaa, ahdistelen, vaikka oisin vaan hiljaa. En tiedä enää missä mun paikkani on. Tuo on vain jatkuvasti vihainen mulle, ei taida koskaan leppyä ja se pelottaa mua. Se suuttui siitä ilmeisesti, kun otin puheeksi sen, että ihmiset ei pyydä anteeksi sanomisiaan ja tekojaan. Syyllistyi, kun oli justiinsa ollut sanaharkkaa ja väärinymmärrystä, joka nosti tuon pintaan. Sitten se alkoi käyttäytymään vielä tylymmästi. Yritti selittää kyllä viikkojen päästä ja esitti anteeksipyynnön, mutta sen jälkeen oli jo tapahtunu niin paljon tuota tylytystä ja loukkausta, väärintulkintoja ja ahdistusta, mikä pilasi kaiken. Nyt ei voi sanoa mitään kumpikaan, etteikö se osuisi jotenkin väärin.
Kyllä sille on mun seurani kelvannut ja on tosi kurjaa, että se nyt syyttää mua siitäkin, että lähennyttiin vähän. Se syyttää mua omista tunteistaankin eikä näytä kykenevän oikein ottamaan niistä vastuuta. Jos tässä nyt on tarkotus karkottaa mut, niin toimii. Vaikka en tiedäkään, haluaisko se sopia jotenkin vai karkottaa mut. Vai molempia. Mieluiten se taitais vierittää kaiken syyn mun harteilleni, vaikka en tiedäkään mistä tässä nyt pitäisi ketään erityisesti syytellä. Minä en vaan suostu siihen. Nyt se varmaan suuttuu mulle siitäkin, että vastasin viestiin jotain näin viiveellä. Kirjoitin sille, että toivosin, ettei se enää syyttäis mua mistään, mun tunteistani, ajatuksistani eikä varsinkaan omistaan. Että antais itselleen anteeksi. Pahoittelin sitä, että oon loukannut. Vaikka en kyllä olis arvannut, että ihan kaikki mun sanomiset ja tekemiset on lopulta valtava loukkaus.
Tiesin, että tuo ei ehkä olisi mikään "helppo" mies, mutta ihan tätä en kyllä osannut odottaa. Tätä on siis vaativa persoonallisuus. Kaiken pitää mennä niin kuin itse haluaa, silloin kaikki on hyvin. Pienestä soraäänestä syntyy valtava haloo ja päitä lentää. En voi kuin toivoa että työstää tuota asiaa, koska hankalaa on elämä noin. Ajaa kaikki ihmiset pois läheltään, ja ottajiakin olisi. Nyt mua on sattunut niin paljon ja niin syvältä, että mun ovella ei tarvitse ihan heti kolkutella. Oon järkyttynyt ja tyrmistynyt tuosta käytöksestä.
Olinpa taas hölmö, tunteellinen hölmö, kun tuostakin tykkäsin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti