Juttelin Tummasilmän kanssa tässä pari viikkoa sitten. Nyt muuton jälkeen on ollut aikaa miettiä tuotakin. Kun siitä tuli yhtäkkiä kauhean tyly mulle, siis todella tyly, kylmä, lähes törkeän torjuva ja välit tulehtui tosissaan. Jouduin lähtemään taideryhmästäkin tuon takia, kun se ei halunnut kuulla mitään mun asioitani eikä muutenkaan olisi saanut kauheasti vissiin edes puhua. En uskaltanut sanoa enää mitään torjunnan pelossani. Syksyllä meillä oli jopa hauskaa siellä, nyt rupesi tuntumaan että mun läsnäoloni pilaa kaiken, vaikka oikeasti se oli ihan joku toinen, joka hankaloitti toimintaa omalla käytöksellään.
Se laittoi mulle sähköpostia, sanoi, että haluaa ottaa minuun etäisyyttä muttei kertonut syytä. Pahoitteli sitä että oli välinpitämätön. Sanoi ettei ehkä voi ohjata taideryhmää, jos minä oon siellä. Sanoi aika suoraan kaikesta muustakin, mistä ei pidä, mikä häiritsee minussa. Mitä oon sanonut, mikä on pahoittanut hänen mielensä. Kritisoi mua siitä, että oon pyrkinyt liian lähelle ja luullut ystäväksi. Pyysi anteeksi yhtä omaa töppäystään aiemmin syksyllä. Naamatusten hän sanoi, että on tykännyt musta, mutta ei halua ystävyyssuhdetta mun kanssani.
Minä otin itseeni ja sanoin, että kyllä sinä sitä etäisyyttä saat, sitä riittää kilometritolkulla ja loppuelämäksi vaikka. Käskin sen häipyä mun elämästäni, jos ei siinä kerran halua olla ja lakata leikkimästä mun tunteillani. Se on kiusannut mua keväästä asti, ollut ja ei ollut, antanut ehkä ymmärtää jotain ja sitten taas ei. Alkoi piirittää mua, minä aloin lämmetä ajatukselle ja sitten tekeeki noin. Minä luin ja kuulin kaikessa syyttelyä ja arvostelua, hylkäämistä enkä osannut toimia toisin.Väsyin tuohon sotkemiseen ja säätämiseen. Oli se vähän nöyrempänä sitten, kun ite tajusi ettei oo ollut oikein hyvä vertaistoimijakaan, yritti pyytää jopa multa anteeksi. Mutta mua sattui ja suututti ihan hirveästi tuo kaikki enkä kyennyt kuulla enää mitään selityksiä enkä mitään. Tuntui, että se haluaa koko ajan loukata mun tunteitani ja mua. Niin se oli sitten siinä.
Mun on ollut hankalaa välillä ja suorastaan tuskallista lopulta olla sen kanssa missään, koska se vetovoima on niin valtava. Suorastaan käsittämätön ja se kohteli mua lopulta niin paskasti. Itse annoin satuttaa itseäni. Tuo vetovoima on kyllä lisännyt jännitteitä, ainakin mun puolellani. Tuonut turhautumista. Luulen, että se taitaa epätoivosesti yrittää karkottaa tunteensa ja minut. Vielä syksyllä halusi viettää tosi paljon aikaa mun kanssa, se sanoi ryhmässä pohtineensa rakkautta ja teki siitä maalauksenkin, kaksikin ja puhuttiin siitä vähäsen. Sitten se jäätyi vielä enemmän, tuollaiseksi, eikä mulla oo mitään sijaa oikein ollut enää missään, ei halua että edes puhun sille. Sitäkin se pahoitteli, sitä etäisenä olemistaan enkä ymmärrä yhtään mitään. Nyt sitä ei oo näkynyt pariin viikkoon, ennekuin tänään vilaukselta. Aiemmin joka päivä melkeinpä. Ei puhuttu mitään enkä olisi kai halunnutkaan. Jotain haavaa on taas tökitty minussa, ehkä aika montakin haavaa. En tiedä voiko tätä enää ees sopia, onko tarvettakaan tai halua. Jos toinen vaan haluaa pitää mut etäällä lopunelämää.
Molemmat on tykänneet toisistaan, ja silti asiat on näin. Tai ehkä just siksi.
Nuorempi sisko nosti tapetille vanhan asian, jonka ei pitänyt vaivata enää. Asia ahdistaa muakin ja sisko syyttää mua menneistä. Ei ymmärrä miksi ihmiset toimii niin kuin toimii, haluaa vain syyttää. Oon siinä pisteessä, että luovutan, ei nuo ihmiset edes halua ymmärtää mua eikä mitään mun asioitani. Ei mitään asioita ylipäätään. Sohivat kaikella ja huutavat, eivät välitä muista, eivät välitä siitä miten haasteita ja epävarmuutta täynnä elämä on jo ennestään. Ei tueta, eihän muilla voi olla mitään hankalaa paitsi heillä. Kuluttavat kaikki voimavarat multa. Sanoin siskolle, että mihin mun pikkusisko on oikein hävinnyt, kun siitäki on tullut ihan täysi kusipää. Ei kyllä ollut nätisti sanottu, mutta mitta on täynnä tuota syyttämistä, arvostelua ja huutamista enkä jaksa enää välittää. Ehkä senkin oli aika kuulla tuo ja katsoa peiliin.
Pitkästä aikaa tulikin ihan kunnon alamäki. Ei tunnu paikkakunnan vaihdoskaan kovin hyvältä, jotenkin pohjattomalta. Ankea ja kipeä olo sydämen vierustassa, yksi ihminen puuttuu kuvioista. Sellainen jota aloin jo laskeskella mahollisesti mukaan tähän kuviooni. Vaikka eihän tämä nyt kovin ihanteellinen ajankohta edes olis ollutkaan uuden suhteen aloitukseen, voimavarat on melko vähäiset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti