Aamulla lähdin ja menin sinne mt-vastaanotolle. Ajattelin, että meen vaikka läpi seinän sinne hoitajalle ja annan palautetta eilisestä. Kun minä en tuollasta enää niele. Sillä olikin sopivasti aikaa vartti ja sain sanottua asiani. Tosin se oli sitä mieltä nyt sitten, että katotaan nuo pari varattua aikaa, ja katotaan sitten ehkä "jotain muuta". Varmaan se sitten loppuu tuokin. Hylkäävät. Osasinhan oottaakin kyllä sitä, mutta taas ahdistaa. Se oli aatellut, että mulla olis päivätoiminnassa jo tehty kuntoutussuunnitelma, jota olisi sitten päivitetty....no kun ei ole tehty. Kai se kuvitteli, että sitä kautta pääsisin eteenpäin. Ehkä. Nyt se varmasti vihaa mua, ja se päivätoiminnan ohjaajakin, kun ilmaisin tunteitani.
Tajusin tänään, että multa puuttuu tukiverkko ja sen takia ei tapahdu mitään elämässä ja ahdistaa. Polilla mulla oli tiiviimpi tukiverkko, nyt vain joku harva ja löysä, jossa tippuu reiästä eikä se oo edes kunnolla kiinni missään. En tiedä, enkö halua koota uutta verkkoa vai eikö sitä vain oo mahdollista kasata. Ehkä en haluakaan. Oon vihainen ja peloissani siitä, että se vanha otettiin pois. En luota näihin uusiin ihmisiin vieläkään, en uskalla luottaa ja oonkin kyllä jossain määrin yhteistyöhaluton. En halua antaa elämääni noiden käsiin, tarvitsen ihmisiä, jotka lupaa jäädä. En oo varma, odottaako ne multa sitä vai odotetaanko multa yhtään mitään. Odotetaanko multa, että otan jotakin apua vastaan, ollaanko jotain tarjoamassa? En koe olevani oikein edes hoitosuhteessa minnekään. En minä tajua. Pääsenkö tästä omin avuin mihinkään? Mahtaako tästä syntyä mitään järkevää lopputulosta lopulta.
En ehtinyt kommentoida siihen edelliseen, ennenkuin poistit sen, mutta itse muistan ahdistuneeni päiväosastolla siitä, kun siellä oli yksi tai kaksi, jotka suurella äänellään ja suurella määrällä tylsiä juttuja omasta elämästä - joita kai kuvittelivat toisten haluavan kuunnella - täyttivät koko paikan. Tuli olo, kuin olisi pullossa, jonne joku puhaltaisi ilmapallon niin, että itse litistyy seinää vasten. Ei ollut tilaa olla oma itsensä.
VastaaPoistaAnteeksi, että olen aina näissä kommenteissani että minäminä, mutta mun hoitosuhteen loppuminen tuotti tuollaisen "ei tukiverkkoa" -fiiliksen. Vaikka nyt olikin parempi ajoitus kuin edellisellä kerralla, niin silti se tuntui. Vaikka yritti ajatella, että mikäs tässä, mutta jonnekin alitajuntaan se vaikutti kovasti vieden mielialaa matalalle.
Ei haittaa yhtään minäminä, muiden ajatukset ja kokemukset on hyvinki tervetulleita. =) Minä aattelin, että oon jotenkin epänormaali ja toivoton tapaus, kun tuli tuo tukiverkoton fiilis.
PoistaTuollainen olo se vähän on, että olisi kuin reunoilla litistyneenä!! Tuo ihminen (ja pari muutakin usein) tiedottaa lähinnä sille ohjaajalle koko ajan omia asioitaan, huutelee kesken kaiken ja keskeyttää monta kertaa päivässä. Vähän sellanen alistunut olo itellä, että pitäköön sitten koko tilan itellään suosiosta. Eihän siellä saa ääntään kuuluviin ollenkaan ja väsyttää se jatkuva kiekuminen.