lauantai 11. kesäkuuta 2016

Hylkäämisen tunnelukko

Elämä tuntuu taas levinneen totaalisesti käsiin. Suhde M:een on aktivoinut mulla hylkäämisen tunnelukon ja muutenkin ahdistaa koko ajan tämä oma elämä. Aika pelonsekaisissa tunteissa vellon. Tällä kertaa tiedostan tuo lukon kyllä paremmin kuin aiemmin, mutta enpä tiedä vieläkään, miten tässä pitäisi toimia. Kun mielessäni oon niin varma, ettei se halua mua enää nähdäkään. Mikä tämän sitten aktivoi? Omien tunteiden selkeytyminen toista kohtaan, oma negatiivisten tunteiden ilmaukseni tässä taannoin, huonommuuden tunteet, M:n toisenlaiset elämänkuviot eikä nyt kesällä olla nähty niin usein. Eikä me olla edes parisuhteessa, ja silti on jo helvettiä. Tämä on varmaankin pahiten elämää sotkeva tunnelukkoni, ja mulla on niitä tosi paljon.
 
Vaikka järjellä ajatellen syitä kohtaamattomuuteen on monia ja minusta viimeksi erottiin ihan hyvissä merkeissä ja yhteisymmärryksessä. Tosin mulle vähän paasattiin siitä, ettei pitäisi ajatella noin paljon kaikkea, kun pahoittelin ja selittelin sitä tunteenpurkaustani...en sitäkään osannut ottaa mitenkään kovin pahalla, ehkä tunsin itseni vain vähän tyhmäksi. Se oli kuitenkin sellasta hyväntahtosta paasausta, mitä oon kuullu aika monesti ennenkin. Mutta oon nähnyt senkin, miten ihmisen mieli muuttuu yhtäkkiä salakavalasti, poistutaan selittämättä elämästä. Pelkään olleeni/olevani pettymys, ihminen jolle pitää suuttua ja jolle pitää kääntää selkänsä, koska se on tuollainen. Taakka ja rasite. Tuota oon ollut isällenikin. Eikä äiti oo ollut koskaan kunnolla läsnä, vaikka apua olisi tarvinnut.
 
Joskus vihaan itseäni, koska tunnen näin ihmisiä kohtaan, rakastun aika syvästi ja melko helpostikin. Alan välittää ja pelätä. Pelko haluaisi katkaista koko suhteen nyt, koska se loppuu kuitenkin. Itse en haluaisi enää tuntea tätä ahdistusta enkä haluaisi tuntea olevani hylätty ja kelpaamaton. Pystynköhän käyttämään omia avaimiani tähän, ottamaan selvää miten tässä käy. En tahtoisi takertuakaan ja ajaa toista kauemmas, ei mulla oo varaakaan sellaiseen enää. Mutta on vaikea luottaa ihmisiin.