Pääsiäinen oli ja meni...trullejakin kävi enemmän kuin osasin varautua. Kokosin palapeliä, pyykkäsin, ulkoilin ja tämän päivän lähinnä siivosin. Vähän pelotti että mitenhän tuossa käy noiden pyhien kanssa, kun nuorin siskoni taas viikolla aiheutti lisähuolta ja ahdistusta, ollut kauhean raskas olo jo muutenkin. Kädetkin tuntuneet painavan tonnin. Viime viikonloppuna sain hirveän raivarin, mitta tuli kertakaikkiaan täyteen turhautumista yms. Purin kiukkuni astioihin, nojatuoliin, sohvaan. Kai se helpotti tavallaan...toisaalta harmittaakin, koska rikoin astioita. Pyhät meni sitten jonkunlaisessa tunnetason koomassa, en paljoa mitään oo ajatellut. Ei ollut kivaa eikä kamalaa, ei oikein minkäänlaista. Ihmeen paljon siellä hoitajalla on päässyt purkamaan mieltään. Mutta mitä sen jälkeen? En uskalla enkä osaa elää semmoista elämää kuin mun kuuluisi, että se olisi hyvää. Tuntuu, että mulle normaali olotila on olla pelokas, stressaantunut ja ahdistunut. Eihän mitään muunlaista oo oikeastaan koskaan ollutkaan. Mietin lapsuutta ja nuoruutta ja sitä miten kellään on oikeutta riistää ilo kaikesta, riistää elämä. Mulla olis ollut oikeus olla iloinen, olla lapsi, saavuttaa samat asiat kuin muutkin. Oikeus viihtyä koulussa ja jopa pitää siitä ajasta. Miten paljon elämää on jäänyt kokematta eikä sitä saa enää takaisin.
Oon kauhean kyllästynyt omiin ajatuksiini, itseni mollaamiseen ja riittämättömyyden tunteeseen. Tuosta riittämättömyyden tunteesta oon yrittänyt saada niska-perseotetta tässä ja ehkä saanutkin jonkunlaisen. Käsittämätön on kuitenkin ajatus, että itsestään voisi pitää.
Viime yönä näin unta, jossa olin taas kerran vieraassa kaupungissa, Vaasassa. En kunnolla muista mitä tapahtui, mutta olin lähtenyt sinne ykskaks myöhään illalla, kokeilemaan millasta se olis. Kaikki tapahtui siis yöllä. Sitten lopulta aamulla odottelin junaa pois, mutta kukaan ei tiennyt koska juna tulisi. Mitään aikatauluja ei ollut, vain paikan nimi joka taulussa. Ihmeissään odotteli että milloinhan tässä alkaa tapahtua. Ihan kuin oikeassa elämässäkin.
Tässä vielä nuo kootut palapelit...alempi, vanha koottu joku viikko sitten ja ylempi upouusi nyt pyhinä. 500 palaa molemmissa. Hyllyssä oottaa vielä avaamaton Tower bridge. Ihmeellistä, kun ei oo niin kauhean syyllinen olo siitä, että tekee jotain näin ns. turhaa.
 |
| Dennis Lewan: Captain's cove |
 | ||||
| Twilight |
Tuntuu jotenkin sekavilta nämä postaukset nykyään, vähän sieltä ja täältä asiaa....Päässä on kyllä hyvin samanlainen olo, vähän sitä sun tätä sekasin eikä mikään oo valmista. Ei uskalla niin hirveästi yksinään ajatellakaan asioita enää, kun pelkää ettei pysy pystyssä. Oon tajunnut, kuinka hirvittävän paljon asioita jäi käsittelemättä ja selvittämättä itselleen, koska kotona ei puhuttu eikä keskusteltu eikä näytetty tunteitakaan aidosti. Niitä asioita vaan piilotti sisäänsä, lakaisi maton alle ja unohti kunnes ei enää pystynyt.
